Blogista ja sen pitäjästä

Vaikka olen sekasyöjä, kotona kokkaan käytännössä aina kasvisruokaa, osin eettisistä ja osin taloudellisista syistä, mutta erityisesti siksi, että taloudessamme asustaa lisäkseni myös yksi kasvissyöjä. Eihän nyt kukaan jaksaisi kokata kahta eri ruokaa päivässä!

Blogissani esitellyt ruoat ovat kasvisruokia, jotka uppoavat hyvin niin allekirjoittaneeseen (lue: paatunut sekasyöjä), kuin muihin kasvissyöjiin.

2.8.2011

Limoncello-marinoidut mansikat

-Tämä on raikas, makea ja todella kesäinen jälkiruokaherkku.
-Limoncellosta tulee marinadiin vain pieni osa normaalikokoisesta pullosta. Loput kannattaakin säilyttää pakastimessa, sillä jääkylmänä tämä sitruunalikööri on kesäauringon paahtaessa mitä mahtavinta tavaraa.
-Annoksia tulee kaksi runsasta jälkiruoka-annosta, mutta tuhdin aterian päätteeksi litra mansikoita riittänee neljälle-viidelle ihmiselle.
-Marinadiliemen sokerista ainakin osa voi olla tummaa sokeria, joka antaa enemmän makua liemelle.

Aikaa kuluu valmistukseen n. 2½ h, josta aktiivista valmistusta vajaa 30 minuuttia.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-leikkuuveitsi ja -alusta
-kasari
-iso kulho
-vispilä
-desimitta

Ainekset:
-n. litra tuoreita mansikoita
-n. 8 cl limoncelloa (saa useimmista Alkoista, n. 13 e / 50 cl pullo)
-1½ dl vettä
-1½ dl sokeria (osa voi olla tummaa sokeria)
-10-12 basilikanlehteä
-2 dl (vegaanista) vispikermaa
-3 tl sokeria

Valmistus:

-Mittaa sokeri kasariin. Kaada vesi perään. Kuumenna, kunnes sokeri on liuennut kokonaan veteen. Tällä välin kerää ja pese basilikanlehdet valmiiksi.

-Kun sokeri on liuennut, revi tai saksi basilikanlehdet liemeen. Kaada sekaan limoncello, sekoita ja ota kasari pois liedeltä jäähtymään.

-Perkaa mansikoiden kannat irti. Halkaise mansikat puoliksi ja heittele niitä liemeen maustumaan. Litran mansikoita pitäisi mahtua lillumaan juuri ja juuri liemessä, mutta jos tuntuu että et saa viimeisiä mansikoita mahtumaan kasariin, syö ne pois. Mansikoiden ei kuitenkaan tarvitse olla täysin hukuksissa marinadissa, riittää että ne pyörähtävät siellä kerran kunnolla ja ovat sitten edes osin lillumassa liemessä että saavat makua itseensä.

-Pistä mansikat liemineen jääkaappiin maustumaan n. pariksi tunniksi. Vispaa tällä välin kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla. Laita sekin odottelemaan jääkaappiin.

-Kun mansikat ovat maustuneet, poimi niitä kulhoon ja tarjoile kermavaahdon kera. Kaada kermavaahdon päälle vielä muutama teelusikallinen kastiketta mausteeksi. Annoksen voi koristella tuoreilla basilikanlehdillä.

-Nom.

ps. Jäljelle jäänyt marinadi kannattaa säästää kastikkeeksi, jos suunnitelmissa on seuraavan parin päivän aikana syödä esim. jäätelöä!

(Sovellettu resepti Helsingin Sanomien ruoka-liitteestä.)

2 kommenttia:

  1. Luin kyllä sanat kasvis- ja vegeruoka, mut kysyn, oletko kokeillut tuota reseptiä normi kerman kanssa ja onko se paremman makuinen vaihtoehto?
    Resepti ei tuolloin olisi ehkä vegaaninen mut olisi silti vegetaristinen. Ja edellistäkin opiskelijaystävällisempi. Etenkin kun tämän opiskelijan Limoncello on helvetimmoisesti halvempaa kuin 13 egee. xD

    VastaaPoista
  2. Se vegaaninen on siellä ohjeissa suluissa, jolla vihjaan sitä, että voi kyllä käyttää ihan tavallistakin vispikermaa, maku ei siitä pahemmin muutu!

    VastaaPoista