Blogista ja sen pitäjästä

Vaikka olen sekasyöjä, kotona kokkaan käytännössä aina kasvisruokaa, osin eettisistä ja osin taloudellisista syistä, mutta erityisesti siksi, että taloudessamme asustaa lisäkseni myös yksi kasvissyöjä. Eihän nyt kukaan jaksaisi kokata kahta eri ruokaa päivässä!

Blogissani esitellyt ruoat ovat kasvisruokia, jotka uppoavat hyvin niin allekirjoittaneeseen (lue: paatunut sekasyöjä), kuin muihin kasvissyöjiin.

26.6.2010

Maailman Paras Kasvispizza™

-Tämä pizza on siis pizza Margheritan hengessä tehty kaloripommi, todellinen epäterveellisyyden ylistyshuuto.
-Kokoa pizzalle tulee uunipellillisen verran, eli kaksi-kolme ihmistä saa itsensä helposti kylläisiksi tästä rasvapommista.
-Jos haluaa lihansyöjän pizzan, kannattaa korkeintaan plokata tästä taikinan ohje, muut reseptin täytteet sopivat yllättävän huonosti lihan kanssa.
-Pizza kirjoitetaan pizza, ei pitsa.

Aikaa kuluu valmistukseen: n. 80-120min, josta aktiivista valmistusta n. 30min.

Kannattaa varmistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-uunipelti ja arkillinen leivinpaperia
-leikkuuveitsi ja -alusta
-iso kulho
-pieni kulho
-puulasta tai -haarukka
-teelusikka
(-kaulin)

Ainekset:
-pussillinen kuivahiivaa (n. 10 g)
-5,5 dl (n. 300 g) vehnäjauhoja (riittävän proteiinipitoisia, esim. Manitoba Cream on passelia tavaraa)
-2 dl vettä
-1-2 g suolaa
-70g tomaattipyreetä
-iso sipuli
-4 valkosipulin kynttä
-n. 100 g pestoa
-ruukku basilikaa
-paketillinen mozzarellaa (200-250 g)
-oreganoa
-mustapippuria
(-pussillinen juustoraastetta (100-150 g))

Valmistus:

-Ota pieni kulho ja sekoita siellä keskenään kuivahiiva, suola ja n. puolet jauhoista. Sekoita sinne 2 dl vettä.

-Ryhdy lisäämään jauhoja n. desilitra kerrallaan taikinaan sekoittaen lastalla. Viimeiset pari desiä jauhoista lisää puoli desiä kerrallaan, vaivaa ne taikinaan käsin puuhaarukan sijaan. Möyhi taikinaan lopuksi sitkoa 5-10 minuuttia. Peitä taikinakulho liinalla ja aseta se syrjään. Anna taikinan kohota jonkin aikaa, tunti on aika lailla minimi ja mitä pidempään, sen parempi. Jos annat nousta yli vuorokauden, käytä vain puolet hiivasta, ja jos nostatat vielä pidempään, kolmannes tai neljännespussi hiivaa riittää.

-Taikinan kohotessa kuori valkosipulinkynnet sekä sipuli. Leikkaa sipulista renkaita tai puolikkaita renkaita. Leikkele mozzarellamötkö ohuiksi siivuiksi.

-Kun taikina on kohonnut, levitä se käsin (tai kauli) leivinpaperilla peitetylle uuninpellille mahdollisimman leveäksi ja tasaiseksi. Pistä samalla uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Levitä lusikalla tomaattipyree pizzataikinan päälle mahdollisimman kattavasti.

-Levitä lusikalla pesto tomaattipyreen päälle. Peston jälkeen tulee puolet sipulirenkaista, joiden sekaan pistetään silputut / puristetut valkosipulin kynnet. Sipulirenkaiden päälle levitetään mozzarellasiivut, joiden päälle heitellään basilikanlehtiä. Lopuksi päälle lisätään loput sipulirenkaista ja rouhitaan mustapippuria. Tässä vaiheessa voi myös halutessaan peittää koko komeuden pussillisella juustoraastetta for that extra cheesiness.

-Anna paistua uunin keskitasolla 230 asteessa n. 10 minuuttia. Pizza on valmis, kun mozzarella rupeaa ruskistumaan.

-Anna jäähtyä, mausta halutessasi oreganolla.

-Nom.

(Sovellettu ja omaan makuun muokattu resepti Parikan & Johanssonin kirjasta Tonnikalan tuolla puolen (2005), alkuperäinen resepti "Pitsa")
(Kuka halvatun idiootti kirjoittaa tämän ruoan "pitsa"?! Pizza on pizza, pitsaksi saa korkeintaan nimittää jotain Saarioisten roiskeläppää yms. mikroeineslättyä.)

24.6.2010

Soijaperunasoselaatikko


-Vaikka tämä ruoka muistuttaa koostumukseltaan vauvanruokaa, se kyllä hakkaa mennen tullen minkä tahansa Piltti- ja Bona-purkin sisällön.
-Reseptistä tulee annoksia kolmelle isoruokaiselle ruokailijalle. Jos vähemmällä pärjää, ruokaa riittää neljällekin.
-Jos haluaa tehdä lihallisen version, soijarouheen voi korvata 300-400 grammalla jauhelihaa.

Aikaa kuluu valmistamiseen n. 80min, josta aktiivista valmistamista n. 30min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-kuorimaveitsi
-leikkuuveitsi ja -alusta
-iso kattila
-perunanuija
-kasari
-lasta
-paistinpannu
-siivilä
-uunivuoka

Ainekset:
-6-7 perunaa
-2-3 dl maitoa
-vettä (2-3 l + 5 dl + 2 dl)
-1½ dl soijarouhetta
-70 g tomaattipyreetä
-3 sipulia
-2 rkl vehnäjauhoja
-2 kasvisliemikuutiota
-rypsiöljyä
-margariinia voiteluun
-suolaa
-mustapippurijauhetta
-mustapippurirouhetta
-chilijauhetta
-paprikajauhetta

Valmistus:

-Valmista perunamuusi 6-7 perunasta (resepti löytyy tästä). Kun perunamuusi on valmista, lisää sinne maitoa sen verran, että perunamuusi on suht löysää.

-Perunoiden keittyessä kuumenna kasarissa 5 dl vettä. Kun vesi kiehuu, kaada sekaan liemikuutio, mausteita (mustapippuri-, chili- ja paprikajauhetta) ja soijakastiketta niin paljon, että vesi muuttuu tummanruskeaksi. Sekoita ainekset ja kaada soijarouhe kasariin maustumaan.

-Silppua sipulit pieniksi. Kun soijarouhe on lillunut vedessä 10-15 minuuttia, kaada se siivilään ja painele lastalla mahdollisimman kuivaksi. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele uunivuoka.

-Laita paistinpannuun rypsiöljyä ja samoja maustejauheita millä soijarouhetta maustettiin. Kun öljy on kuumaa, kaada soijarouhe ja sipulisilppu pannulle ja paista viitisen minuuttia. Mausta ronskisti mustapippurirouheella ja chilijauheella.

-Lisää joukkoon 2 rkl vehnäjauhoja, murskattu liemikuutio ja 2 dl vettä. Sekoittele tovi. Lisää lopuksi pannulle tomaattipyree. Sekoittele ja kuumenna tovi.

-Kaada paistinpannun sisältö kattilaan, jossa löysä perunamuusi odottelee. Sekoita ainekset kattilassa tasaiseksi soseeksi.

-Kaada kattilan soijaperunasose voideltuun uunivuokaan ja paista uunin keskitasolla kahdessasadassa asteessa puolisen tuntia.

-Anna jäähtyä ja vetäytyä tovi ennen syömistä.

-Nom.

(Sovellettu ja omaan makuun muokattu resepti Parikan & Johanssonin kirjasta Tonnikalan tuolla puolen (2005), alkuperäinen resepti "Jauhelihaperunasoselaatikko")

Perunamuusi


-Noniin, aika pistää talteen myös tämän maailman simppeleimmän lisukkeen resepti.
-Reseptistä tulee lisäke jotakuinkin neljälle ihmiselle.

Aikaa kuluu valmistamiseen reilu 30min, josta aktiivista valmistusta vajaa 10min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-kuorimaveitsi
-leikkuuveitsi ja -alusta
-iso kattila
-perunanuija

Ainekset:
-6-8 perunaa
-2-3 dl maitoa
-suolaa
-2-3 l vettä

Valmistus:

-Pistä kattilaan 2-3 l vettä kiehumaan.

-Kuori perunat, leikkele ne pienemmiksi paloiksi ja heittele kattilaan. Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä.

-Kun perunanpalat ovat kypsiä, kaada kattilasta vesi pois ja heitä 2 dl maitoa sekaan. Muussaa perunanpalat maidon sekaan muusiksi. Jos muusi vaikuttaa liian kuivalta tai haluat notkeampaa muusia, lisää 0,5-1 dl maitoa sekaan.

-Lämmitä muusia hieman, kylmä maito tuppaa tekemään siitä hieman turhan viileätä.

-Nom.

16.6.2010

Spaghetti melkein-carbonara


-Esittelyssä siis spaghetti carbonara, miilunpolttajan spaghetti, suurin piirtein sellaisena kuin reseptin kotoa muistan. Ihka oikea carbonara tämä kuitenkaan ei ole, koska kasviruokahengessä pekoni on jätetty reseptistä pois.
-Saatan joskus myöhemmin päivittää tämän reseptin sellaiseksi, jossa käytetään jotain näppärää pekoninkorviketta. Nopealla vilkaisulla olen löytänyt ainakin muutaman ohjeen, jossa pekoni on korvattu soijahiutaleilla ja savuaromilla. Pitänee aluksi testata, että miten toimii.
-Ruoka on nopea, hävyttömän helppo ja älyttömän herkullinen. Reseptin mukaan tekemällä saa ruokittua neljä nälkäistä ruokailijaa helposti täyteen.

Aikaa kuluu valmistamiseen n. 20min, josta aktiivista valmistusta 20min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-kattila
-paistinpannu
-lävikkö
-leikkuuveitsi ja -alusta
-kulho
(-raastinrauta)

Ainekset:
-400-500 g täysjyväspaghettia
-4 kananmunaa
-100 g parmesan-juustoa, raastettuna
-iso sipuli
-1 pss vegekinkkusuikaleita tms. proteiinia
-mustapippurirouhetta
-paprikajauhetta
-rypsiöljyä

Valmistus:

-Silppua sipuli isoiksi tai keskikokoisiksi paloiksi ja pistä spaghetin keitinvesi kiehumaan.

-Jos parmesanisi on juustokönttinä, raasta se. Heitä spaghetit kiehuvaan veteen. Kuumenna öljyä tilkka paistinpannulla.

-Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa ne rikki. Sekoita sekaan juustoraaste ja mausta mössö paprikajauheella ja reippaalla määrällä mustapippuria.

-Paista aluksi vegekinkkua hetki paistinpannulla. Lisää sitten sipulisilppu pannulle ja kuullota pari minuuttia. Kun spaghetit ovat kypsiä, ota desi keitinvettä talteen, heitä pastat lävikköön ja kaada ne heti takaisin kattilaan. Kaada spaghettien päälle sipulit ja munajuusto. Sekoita kattilan sisältöä niin, että munajuusto hyytyy kiinni spaghettiin. Lisää hieman kuumaa keitinvettä, jotta muna hyytyy mutta kokonaisuus pysyy kermaisena. Mausta vielä lopuksi mustapippurilla ja sekoita kunnolla.

-Nom.

10.6.2010

Malesialainen kookoscurry


-Tämä on hyvin samantyyppinen ruoka kuin aikaisemmin esittelemäni kiinalainen kookoscurry, erona ovat pääasiassa vain raaka-aineet.
-Ruoasta tulee neljä annosta.

Aikaa kuluu valmistukseen 60min, josta aktiivista valmistamista 40min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-kattila ja kasari
-leikkuuveitsi ja -alusta
-raastinrauta
-kuorimaveitsi
-lasta

Ainekset:
-inkivääri
-2 isoa sipulia
-3 valkosipulin kynttä
-½ kaali
-kesäkurpitsa
-lime
-2 tl sitruunaruohotahnaa (Spice Up! on jees tavaraa)
-800 ml kookosmaitoa
-rypsiöljyä
-1 rkl ruokosokeria
-2 tl jauhettua korianteria
-1 tl jeeraa eli juustokuminaa
-1 tl kuminansiemeniä
-1 tl chilijauhetta tai pari tuoretta chiliä
-1 tl suolaa
-3½ dl riisiä

Valmistus:

-Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuori kuorimaveitsellä inkivääri ja kesäkurpitsa. Raasta inkivääri johonkin astiaan, johon jää myös inkiväärin mehut talteen.

-Kuumenna kattilassa rypsiöljyä ja mausta se kuminalla, jeeralla, chilillä ja korianterilla. Kun öljy on kuumaa, kippaa silputut sipulit ja valkosipulinkynnet kattilaan kuultumaan. Jos käytät täysjyväriisiä, on tässä vaiheessa hyvä laittaa riisi kiehumaan.

-Kun sipulit ovat pienen tovin ehtineet kuullottua, kaada sekaan raastettu inkivääri ja sokeriruokotahna.

-Silppua kaalinpuolikas, heittele kaalia kattilaan sitä mukaa kun silppua syntyy. Kuutioi kuorittu kesäkurpitsa ja lisää ne kattilaan.

-Kaada kookosmaito kattilaan ja anna kattilan sisällön muhia kannen alla miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia.

-20 minuutin jälkeen purista ruokaan limetin mehu ja lisää ruokosokeri, suola. Anna hautua kunnes riisi on kypsää.

-Kaada riisien keitinvesi pois ja lisää riisit kattilaan muun ruoan sekaan. Sekoita.

-Nom.

(Sovellettu ja omaan makuun muokattu resepti Kiskolan kirjasta Kasvisruokia Aasiasta, alkuperäinen resepti "Malesialainen kasviscurry")

8.6.2010

Seitan

-Seitan eli vehnägluteeni on mielenkiintoinen ja todella monipuolinen lihankorvike. Niin rakenteeltaan kuin ulkonäöltään se muistuttaa hyvin paljon lihaa, jopa enemmän kuin soijaproteiinista valmistetut lihankorvikkeet.
-Vaikka vehnäjauhojen proteiinipitoisuus ei ole järin suuri, on se hyvin korkea seitanissa: taikinan huuhteluvaiheessa jauhoista lähtee tärkkelys pois ja jäljelle jäävän tavaran suhteellinen proteiinipitoisuus kasvaa huomattavasti.
-Seitanin valmistukseen vierähtää hyvä tovi, eli mistään pikaruoasta ei ole kyse. Nopeimmillaan seitanin saa syömävalmiiksi noin neljässä tunnissa, mutta suosittelen sydämellä valmistamaan seitanin jo edellisenä päivänä, jotta se ehtisi marinoitumaan kunnolla.
-Jos seitanin tekee vehnäjauhoista (niinkuin tässä reseptissä), ruoka on aivan naurettavan halpaa: jos vehnäjauhokilon hinta on n. 1-2 euroa, ja yhteen seitanannokseen kuluu n. kolmasosa jauhopussista, on yhden hengen seitanannoksella hintaa reilu kymmenen senttiä.
-Seitania voi tehdä myös vehnägluteenijauhoista, joita saa erikoisliikkeistä (mm. Ekolo, Ruohonjuuri, Punnitse & Säästä), mutta hinta on usein normaalijauhoja huomattavasti korkeampi. Gluteenijauhoja käytettäessä taikinan huuhtelun voi jättää kokonaan välistä, sitä pitää vain vaivata 10-15 minuuttia ennen keittämistä, jotta siihen muodostuu lihamainen sitko.
-Reseptissä olen käyttänyt vain yleisesti käsitettä "mausteet". Mausteet kannattaa valita siis sen mukaan, minkälaista ruokaa tekee. Jos tarkoituksena on valmistaa tavallista suomalaista palapaistia, hyviä mausteita ovat suola, mustapippuri, paprika ja grillimaustesekoitus. Jos haluaa tehdä aasialaistyyppistä ruokaa, mausteiksi sopivat curry, garam masala, tandoori, kurkuma, korianteri, chilijauhe yms. Voit myös rohkeasti kokeilla erilaisia mausteyhdistelmiä kokatessasi!
-Muista siivota keittiö sotkeentuvista asioista puhtaaksi - tätä ruokaa valmistaessa tulet roiskimaan vettä ympäriinsä lähes satavarmasti.
-Reseptistä tulee näppärää lihankorviketta jotakuinkin kolmen ihmisen tarpeisiin - riippuen toki minkälaiseen ruokaan seitania ollaan käyttämässä.

Aikaa kuluu valmistukseen vähintään 4 tuntia, josta aktiivista valmistusta 45min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-iso kulho
-kattila
-leikkuuveitsi ja -alusta
-5 dl mitta
-tyhjä lavuaari
-rasia

Ainekset:
taikina:
-15 dl vehnäjauhoja
-6 dl vettä
-mausteita

keitinliemi:
-1 l vettä
-soijakastiketta
-2 kasviliemikuutiota
-mausteita

marinadi:
-0,5 dl rypsiöljyä
-4 valkosipulinkynttä
-(maustettua) ketsuppia
-soijakastiketta
-1 dl vettä
-ruokosokeria tai tummaa siirappia
-mausteita

lisäksi
-litratolkulla juoksevaa vettä

Valmistus: Taikina

-Kaada kulhoon 1,5 l vehnäjauhoja. Mausta jauhoja runsaalla määrällä sopivia mausteita (siksi runsaalla määrällä, koska mausteista valtaosa huuhtoutuu pian pois ja vähäinen määrä mausteita ei ehdi maustaa jäljelle jäävää taikinaa). Itse käytin jauhettua mustapippuria, chilijauhetta, currya, korianteria ja tandooria.

-Kaada jauhojen sekaan 5 dl vettä ja muovaile jauhoista taikinainen pallo. Tulos on tahmea ja tarttuu sormiin uskomattoman sitkeästi. Todennäköisesti jauhoja jää pienen muovailun jälkeen vielä hieman kulhon reunoille, huuhdo ne noin desilitralla vettä mukaan taikinaan. Tarkoituksena on saada suht kiinteä pallo, jossa on kaikki jauhot mukana, mutta sen ei pitäisi olla aivan kuiva eikä märkä ja löysä.

-Valuta kulhoon sen reunaa pitkin kylmää vettä niin että taikinapallo peittyy siihen täysin. Anna taikinapallon imeä itseensä rauhassa vettä kymmenisen minuuttia.

-Seuraavaksi alkaa riemuisa huuhteluprosessi: taikinan liottua 10 minuuttia kaada vedet pois ja lisää kulhoon kuumaa vettä (älä niin kuumaa, ettet pysty upottamaan käsiäsi siihen!) niin että taikinapallo taas peittyy siihen. Purista taikinaa, ja huomaat että vesi muuttuu valkoiseksi taikinasta irtoavasta tärkkelyksestä. Puristele taikinaa minuutin ajan veden alla. Varo ettet purista taikinaa kahtia, mutta muuten käytä voimaa. Mitä enemmän huuhdellessasi puristelet taikinaa, sitä enemmän siihen muodostuu sitkoa ja sitä lihaisamman lopputuloksen saat (kuvassa näkyy, kuinka taikinaan on ruvennut jo muodostumaan hieman sitkoa). Metsästä taikinasta kaikki kiinteät kohdat ja purista ne lyttyyn.

-Kaada kuuma vesi pois ja valuta kulhoon kylmää vettä - taas niin paljon että taikina juuri peittyy. Puristele taas taikinaa noin minuutin verran, että tärkkelys irtoaa ja syntyy sitkoa.

-Toista tätä prosessia vuorotellen kuuman ja kylmän veden välillä niin kauan, että taikinasta ei irtoa enää yhtään tärkkelystä puristettaessa vaan vesi jää samean läpinäkyväksi. Saatat myös huomata, että tärkkelyksen irrotessa taikinapallo kutistuu: alun pienen kaalinpään kokoinen taikinapallo on kutistunut nyrkin kokoiseksi möykyksi. Lopputuloksen pitäisi olla reippaan puristelun jälkeen sitkoisa, eli hyvin kimmoisan oloinen, melkeinpä kumimainen. Onneksi olkoon, olet saanut taikinan valmiiksi.

Valmistus: Keittäminen

-Ennen kuin seitan saadaan lihan kaltaiseksi, se pitää keittää. Keitinvedessä se turpoaa takaisin alkuperäisen kokoiseksi möykyksi ja kiinteytyy ja värjäytyy lihamaiseksi. Jos kattilasi on pieni, tai haluat muuten tietyn mallisia paloja, leikkaa taikina paloiksi tai siivuiksi ennen keittämistä. Muista kuitenkin, että palat tarttuvat hanakasti toisiinsa, eli pidä ne erillään toisistaan (kuvasta näkee, kuinka allekirjoittanut on siivuttanut taikinan ennen keittämistä).

-Keitinvesi maustetaan tujusti, jotta nyt kovin miedon makuinen seitaninraakile keräisi enemmän makua. Ota 1 litra vettä, heitä sekaan 2 liemikuutiota, kaada veteen sen verran soijakastiketta että se muuttuu ruskeaksi, ja mausta se reilusti eri mausteilla. Sekoita ja kaada seitan sekaan. Jos paloittelit sen, sekoittele silloin tällöin etteivät palat tartu toisiinsa. Anna seitanin keittyä 30-45 minuuttia. Se on valmista kun se nousee pintaan kellumaan.

Valmistus: Marinointi

-Seitanpalojen keittyessä kannattaa valmistaa marinadi valmiiksi. Ota sopivan kokoinen rasia (itse käytin pakasterasiaa), sekoita sinne 0,5 dl rypsiöljyä, ketsuppia, 0,5 dl soijakastiketta, tummaa siirappia tai ruokalusikallinen ruokosokeria ja sopivia mausteita. Kuori neljä valkosipulinkynttä, ja jos sinulla on puristin, niin purista kaksi kynsistä ja silppua toiset kaksi marinadiin. Muussa tapauksessa silppua kaikki neljä. Kaada lopuksi n. desin verran kiehuvaa vettä ja sekoita kunnolla.

-Ota seitankimpale / seitanpalat keitinvedestä ja pilko ne sopivanmuotoisiksi paloiksi. Ne voivat olla esimerkiksi kuutiomaisia paloja, ohuita kebabmaisia siivuja, nakkimaisia pötköjä yms., riippuen aivan käyttötarkoituksesta.

-Kippaa paloiteltu seitan marinadiin, pyörittele kaikki palat marinadissa ja pistä jääkaappiin muhimaan. Anna marinoitua vähintään 2 tuntia, mielellään kuitenkin ainakin yön yli. Käy sekoittelemassa silloin tällöin (ravistelemalla, jos ne ovat rasiassa, jossa on kansi).

-Ta-daa! Seitan on käyttövalmista! Sitä voi käyttää lihan tavoin eri ruoissa, esimerkiksi grillaamalla tikun nokassa tai parilalla, paistamalla paistinpannulla tai pistämällä keittoon tai muhennokseen sekaan.

-Nom.

7.6.2010

Munakoisopaistos

-Tämän ruoan alunperin esittelivät minulle pari yhtyetoveriani rytmiryhmä Svetogorskista, kun olin heidän luonaan syömässä. Tämä resepti on aikojen saatossa hieman kehittynyt alkuperäisestä, simppelistä ruokalajista nykyiseen astetta enemmän valmisteluja ja aineksia vaativaan versioonsa. Mikään suuri keittiötaidonnäyte tämä ei kuitenkaan ole, ja valtaosa ruoan valmistamiseen käytetystä ajasta tuleekin odottelusta.
-Ruoka tulee olemaan sitten aika tuhti, eli yllättävän vähästä määrästä paistosta tulee jo hyvin täyteen. Reseptistä valmistuu annokset kahdelle.

Aikaa kuluu valmistukseen n. 90min, josta aktiivista valmistusta n. 20min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:

-uunivuoka
-paistinpannu
-lasta
-leikkuuveitsi ja -alusta

Ainekset:

-munakoiso
-2 tomaattia
-sipuli
-paketti mozzarellaa
-tuoretta basilikaa
-kuivattua basilikaa
-mustapippurirouhetta
-suolaa
-rypsiöljyä
-margariinia vuoan voitelemiseen

-talouspaperia munakoison kuivaamiseen.

Valmistus:

-Pese ja viipaloi munakoiso n. puolen sentin viipaleiksi. Itketä munakoiso, eli levitä viipaleet tasaisesti ja ripottele jokaiselle viipaleelle suolaa imemään nestettä pois. 15-20 minuutin päästä käännä viipaleet ympäri ja ripottele suolaa toisellekin puolelle. Anna itkeä toiset 15-20 minuuttia.

-Munakoisojen itkiessä kuori sipuli ja leikkele se renkaiksi. Pese tomaatit ja leikkaa niistä siivuja. Voitele uunivuoka.

-Kun munakoisot ovat itkeneet reilu puoli tuntia, huuhtele siivu kerrallaan kraanan alla suola ja irronnut neste pois ja kuivaa jokainen siivu joko taputtelemalla talouspaperilla tai levittelemällä siivuja kahden päällekkäisen talouspaperiarkin päälle.

-Laita hieman rypsiöljyä paistinpannulle kuumenemaan. Ripottele kuivattua basilikaa öljyyn.

-Kun öljy on kuumaa, paista siinä sipulirenkaita n. minuutti, jonka jälkeen lisää munakoisosiivut pannulle. Mausta siivut suolalla ja mustapippurilla. Laita samalla uuni kuumenemaan n. 170 asteeseen.

-Parin minuutin paistamisen jälkeen lisää tomaatit ja ripottele lisää kuivattua basilikaa. Paistele minuutti pari kasviksia.

-Kaada puolet kasviksista uunivuokaan ja levitä ne tasaisesti. Lisää puolet mozzarellapaketista kasvisten päälle mahdollisimman ohuina viipaleina. Tämän jälkeen levitä tuoreita basilikanlehtiä vuokaan. Isoimmat lehdet kannattaa repiä kahteen tai kolmeen osaan.

-Kaada loput kasvikset vuokaan, joiden päälle loput mozzarellapaketista ohuina viipaleina sekä lisää basilikanlehtiä.

-Paista uunin keskiosassa 170 asteessa n. puoli tuntia, kunnes mozzarella rupeaa tummumaan.

-Ota uunista ja anna hetki jäähtyä ennen syömistä.

-Nom.

4.6.2010

Soijamakaronilaatikko


-Resepti on siis jotakuinkin standardimakaronilaatikko, jossa jauheliha on korvattu soijarouheella. Lihansyöjien kannattaa kokeilla reseptiä, koska makuero tämän ja jauhelihalla valmistetun makaronilaatikon välillä on häviävän pieni.
-Annoksia tulee riittävästi; neljä-viisi henkeä syö helposti tämän reseptin mukaan tehdystä ruoasta.
-Myllyn Parhaan tummat koukkumakaronit toimivat erinomaisesti tämän reseptin kanssa.
-Lihaisen version ruoasta saa niinkin simppelisti kuin vaihtamalla soijarouheen 300 grammaan jauhelihaa.

Aikaa kuluu valmistukseen 60min, josta aktiivista valmistusta 25min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-uunivuoka
-leikkuuveitsi ja -alusta
-paistinpannu
-lasta
-kattila tai kasari
-siivilä
-5 dl mitta
-kulho

Ainekset:
-3 dl soijarouhetta
-7-8 dl koukkumakaroneja
-2 isoa sipulia
-3 kananmunaa
-6 dl maitoa
-juustoraastetta
-rypsiöljyä
-paprikajauhetta
-mustapippurirouhetta
-chilijauhetta
-currya
-jauhettua korianteria
-kuivattua basilikaa.
-5 dl vettä
-soijakastiketta
-kasviliemikuutio
-margariinia vuoan voiteluun

Valmistus:

-Laita 5 dl vettä kiehumaan. Laita sekaan liemikuutio ja sen verran soijakastiketta, että vesi muuttuu ruskeaksi. Kun vesi kiehuu, kaada sekaan 3 dl soijarouhetta, mausta kasarin sisältö paprikajauheella, mustapippurilla, chilijauheella, currylla ja korianterilla. Kun soijarouhe on vedessä maustumassa, silppua sipulit ja voitele vuoka.

-Kun sipulit ovat silputtu ja rouhe on ollut kiehuvassa vedessä n. 10 minuuttia, kaada rouhe siivilään ja puristele se lastalla mahdollisimman kuivaksi. Riko kananmunat kulhoon ja kaada niiden sekaan 6 dl maitoa. Sekoita munamaito mahdollisimman tasaiseksi. Laita öljy kuumenemaan paistinpannulle.

-Paista sipulit ja soijarouhe paistinpannulla. Mausta (esimerkiksi) chilijauheella, mustapippurilla ja paprikajauheella. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

-Kaada 4 dl koukkumakaroneja voideltuun vuokaan, kaada päälle paistettu soijarouhesipuli, jonka päälle loput makaronit. Kaada näiden päälle munamaito ja kuivattu basilika. Sekoita vuoan sisältö tasaiseksi ja ripottele lopuksi päälle juustoraaste.

-Paista puoli tuntia uunin keskitasolla 200 asteessa.

-Anna lopuksi jäähtyä ja vetäytyä viitisen minuuttia.

-Nom.

(Sovellettu ja omaan makuun muokattu resepti Parikan & Johanssonin kirjasta Tonnikalan tuolla puolen (2005), alkuperäinen resepti "Jauhelihamakaronilaatikko")

3.6.2010

Saag Aloo Gobhi

-Resepti on vapaamuotoinen yhdistelmä Saag Aloo (perunaa pinaatilla) ja Aloo Gobhi (perunaa ja kukkakaalia) -ruokalajeista. Simppelisti ruoka on pinaatin seassa haudutettua perunaa ja kukkakaalia.
-Ruoan hienous tulee siihen käytetyistä eksoottisista mausteista. Lopputulos oli allekirjoittaneelle erinomaisen tasapainoisen mausteinen, mutta toinen koemaistaja piti ruokaa niin voimakkaan makuisena, että joutui luovuttamaan puolessa välissä annosta. En siis anna mitään tarkkoja maustemääriä, vaan neuvon pelkästään mitkä mausteet toimivat ruoassa parhaiten. Arvioi siis oma maustekestävyytesi ja mausta sen mukaan! Älä kuitenkaan nynnyile mausteiden kanssa - ruoka saa maistua! Muista vain olla varovainen mustapippurin ja jeeran kanssa, niitä saattaa helposti tulla käyttäneeksi liikaa.
-Ruoka toimii niin pääruokana kuin lisäkkeenä. Reseptistä tulee pääruoka kahdelle tai lisäke kolmelle - neljälle.


Aikaa kuluu valmistukseen n. 60min, josta aktiivista valmistusta n. 25min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-leikkuuveitsi ja -alusta
-raastinrauta
-paistinpannu

Ainekset:
-3 isoa perunaa
-puolikas pieni kukkakaali
-150g pakastepinaattia
-iso sipuli
-5cm inkivääriä
-neljä valkosipulin kynttä
-rypsiöljyä
-1 dl vettä
-jauhettua kurkumaa
-chilijauhetta
-jauhettua jeeraa (juustokuminaa)
-jauhettua korianteria
-jauhettua mustapippuria

Valmistus:

-Kuori ja raasta inkivääri mehuineen kulhoon. Silppua sipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi ja lisää kulhoon. Purista tai silppua valkosipulinkynnet kulhoon. Sekoita kunnolla. Jos tehosekoitin löytyy taloudesta (meiltä ei), voit pistää kuoritut ainekset sinne ja antaa mennä, kunhan et ihan tahnaksi pistä.

-Kuori perunat ja pilko ne läpimitaltaan parin kolmen sentin paksuisiksi kuutioiksi.

-Kuumenna öljy paistinpannu reilulla puolella teholla ja paistele inkiväärisipuliseosta viitisen minuuttia. Tämän jälkeen mausta se kurkumalla niin, että se saa kellertävää väriä.

-Kaada perunakuutiot pannulle ja lisäile kukkakaalin kukintoja pieneksi revittyinä välillä sekoittaen. Mausta pannun sisältö jeeralla, korianterilla, mustapippurilla ja chilijauheella ja paista minuutti pari. Perunan ei kuitenkaan kuulu ruskistua.

-Lisää 0,5 dl vettä pannulle ja peitä se kannella jos semmoinen löytyy. Pudota levyn lämpö suht pienelle (kakkoselle). Anna hautua n. 10 minuuttia, sekoittele välillä ettei ruoka pala pannuun.

-Lisää pakastepinaatti ja toiset 0,5 dl vettä (vettä voi lisätä myöhemmin hieman enemmän, jos ruoka näyttää sitä vaativan). Peitä pannu jos mahdollista ja hauduta ruokaa silloin tällöin sekoitellen kunnes peruna on kypsää. Tämän voi tarkistaa parhaiten nappaamalla pannulta suurimman perunanpalan. Jos se rouskuu, peruna on vielä raakaa.

-Kypsennys kestää käytetystä perunalajikkeesta riippuen noin 30-45 minuuttia. Samalla voi tarkastaa ruoan mausteisuuden. Liian mausteista ruokaa on tässä vaiheessa vaikeata korjata, mutta mauttoman ruoan voi vielä pelastaa. Jos pannulle ei löydy kantta, vesi saattaa haihtua hauduttaessa ennen kuin perunat ovat kypsiä. Tässä tapauksessa kaada pannulle hieman lisää vettä. Valmiin ruoan on tarkoitus olla hieman kosteata, muttei vetistä.

-Nom.

(Sovellettu ja omaan makuun muokattu resepti Geppertin, Grimesin ja Halseyn Löytöretki Intian keittiöihin (2009) -kirjan monista eri resepteistä.)

1.6.2010

Juurespaistos

-Eilen iski taas himo syödä tätä juuresvuokaruokaa, joka myös sattuu olemaan ensimmäinen varsinainen kasvisruoka jota olen tehnyt - ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten.
-Tämä ruoka on kokeiltavaksi erityisesti niille, jotka karttavat niin juureksia kuin kiusauksiakin: lopputuloksena on nimittäin niin tolkuttoman herkullista tavaraa että paatuneinkaan juureksenvihaaja ei voi olla rakastamatta tätä ruokaa.
-Juureksia käytetään sen verran että vuoan tulisi olla riittävän iso - ihan pienimmillä ei pärjää, yhdellä ainakaan. Annoksia tällä reseptillä tulee helposti neljä, vähäruokaisemmille vielä enemmän.
-Vegaanit saavat ruoasta helposti oman versionsa jättämällä juustoraasteen pois ja käyttämällä soija/kaurakermaa.


Aikaa kuluu valmistukseen n. 2h, josta aktiivista valmistamista n. 75min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-leikkuuveitsi ja -alusta
-paistinpannu
-lasta
-iso vuoka
-kuorimaveitsi

Ainekset:
-4 isoa perunaa
-2 isoa porkkanaa
-2 sipulia
-juurisellerin pala
-1 palsternakka
-3 valkosipulin kynttä
-rypsiöljyä
-margariinia / voita vuoan voitelemiseen
-2-3 dl ruokakermaa
-rouhittua mustapippuria
(-juustoraastetta pinnalle)

Valmistus:

-Kuori perunat, porkkanat, selleri, palsternakka, sipulit ja valkosipulin kynnet.

-Silppua sipulit ja valkosipulit silpuksi. Leikkele juurekset n. ranskanperunan kokoisiksi ja muotoisiksi tikuiksi. Tähän hommaan kannattaa varata hyvä, terävä veitsi ja mieluiten useampi leikkelemään juureksia, koska muuten pelkästään tämä vaihe voi viedä noin tunnin ruoan valmistuksesta.

-Laita paistinpannulle tilkka rypsiöljyä kuumenemaan. Voit pistää uunin lämpiämään 175 asteeseen ja voidella uunivuoan sillä välin kun öljy kuumenee.

-Kun öljy on paistokuumaa, kaada kaikki silputut kasvikset pannulle, mausta reilusti mustapippurilla ja paistele niitä niin että ne rupeavat hieman keräämään väriä pintaan. Kasviksia ei kuitenkaan tule paistella kypsiksi, reilu viisi minuuttia riittää. Jos paistinpannusi on pieni, voit paistaa kasvikset useammassa erässä.

-Kumoa kasvikset vuokaan. Kaada tasaisesti niiden sekaan 2-3 dl ruokakermaa (tätä enempää ei kuitenkaan kannata laittaa, tai tuloksena on ainakin allekirjoittaneelle peruskoulun ruokalasta tuttu vetinen kiusauksentapainen). Mausta vielä uudestaan mustapippurirouheella. Sekoita kasvissilppua vuoassa niin, että pippuri leviää tasaisesti kaikkialle ja jotakuinkin kaikki kasvit ovat ainakin pyörähtäneet kermassa.

-Jos haluat, levitä kasvisten päälle juustoraastetta. Tämä ei ole kuitenkaan ruoan onnistumisen kannalta olennaista, bloginpitäjä vain nyt sattuu tykkäämään paistetusta juustosta.

-Paista uunin keskitasolla 175 asteessa kolmisen varttia. Kun paistos on kypsää, ota se ulos uunista ja anna jäähtyä ja kiinteytyä vartin verran.

-Nom.

(Sovellettu ja omaan makuun muokattu resepti Parikan & Johanssonin kirjasta Tonnikalan tuolla puolen (2005), alkuperäinen resepti "Kasviskiusaus")