Blogista ja sen pitäjästä

Vaikka olen sekasyöjä, kotona kokkaan käytännössä aina kasvisruokaa, osin eettisistä ja osin taloudellisista syistä, mutta erityisesti siksi, että taloudessamme asustaa lisäkseni myös yksi kasvissyöjä. Eihän nyt kukaan jaksaisi kokata kahta eri ruokaa päivässä!

Blogissani esitellyt ruoat ovat kasvisruokia, jotka uppoavat hyvin niin allekirjoittaneeseen (lue: paatunut sekasyöjä), kuin muihin kasvissyöjiin.

26.9.2010

Paneer-juusto

-Paneer on intialaista, maustamatonta tuorejuustoa, jonka voi tehdä nopeasti, jopa parissa tunnissa. Hyvän, kiinteän tuloksen saa, jos antaa juuston kiinteytyä yön yli. -Käytännössä paneer on siis kuivattua ja puristettua rahkaa, joka saadaan aikaan kun kuumennettu maito juoksutetaan. -Reseptin mukaan tehtynä juustoa tulee kuvan mukainen, noin puolen kilon painoinen kimpale. Jos haluaa tehdä juustoa palak paneer -ruokaan, kaksi litraa maitoa riittää. -Maito kannattaa valita oman maun mukaan. Juustoa voi tehdä vaikka rasvattomasta maidosta, mutta rasvaton juusto on usein aika mautonta. Juustoa varten voi hankkia kevytmaitoa, tai jopa, ehkä, kukaties! - täysmaitoa.
Aikaa kuluu valmistukseen vähintään 2 tuntia, mutta kannattaa varata yksi yö. Aktiivista valmistusta on n. 30 minuuttia. Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin: -iso kattila -mittalusikkasarja -lävikkö tai siivilä -tarpeeksi iso pala kangasta tai puuvillaharsoa (reilu 20x20cm) -jääkaappikelpoisia painoja muutaman kilon edestä (esim. 2 x 1,5 l limupullo) Ainekset: -3 litraa maitoa (rasvainen maito = jees) -sitruunamehua (n. 1½ rkl / maitolitra) -1 tl suolaa Valmistus:
-Kaada kaikki maito kattilaan, mausta suolalla ja pistä liesi täydelle teholle. Sekoita lastalla koko ajan, koska maito palaa niin pirun helposti pohjaan. -Kun maito lopulta kiehuu, pudota lieden teho ykköselle tai kokonaan pois päältä. Voit myös ottaa kattilan hetkeksi pois liedeltä, ettei se pala pohjaan. Lisää pikkuhiljaa - noin minuutin välein - sitruunamehua ruokalusikallinen kerrallaan maitoon. Sekoita joka lusikallisen jälkeen. Muutaman lusikallisen jälkeen maitoproteiinit rupeavat tarttumaan toisiinsa, ts. maidon hera erottuu rahkasta. Lisäile sitruunamehua kunnes jotakuinkin kaikki maito näyttää saostuneen ja jäljellä on vain paljon rahkakokkareita ja viherkellertävää heraa. Itselläni tähän meni n. 4-5 rkl sitruunamehua. Jos maito saostuu hitaasti, pistä kattila hetkeksi liedelle / lämmitä pienellä teholla. Varo käyttämästä liikaa sitruunamehua ettei juustosta tule liian hapanta. -Kun maito näyttää saostuneen kokonaan, ota siivilä tai lävikkö ja levitä sen päälle isohko pala kangasta tai puuvillaharsoa. Kaada hera-rahka kankaan päälle lävikköön ja anna heran valua pois (toki voit kerätä heran myös talteen omaan astiaan muuta kokkausta varten). -Kun jäljellä on enää märkä rahka, tee kankaasta pussi ja sido se roikkumaan lavuaarin yläpuolelle, vaikkapa hanaan. Kehitä itsellesi tekemistä seuraavaksi 30-60 minuutiksi. -Kun rahka on valunut jonkin aikaa, sen pitäisi olla enää mukavan lämmin eikä tulikuuma. Puristele rahkaa sisältävästä kangaspussista kaikki irtoava neste pois. Koeta kuitenkin varoa rikkomasta klöntin rakennetta, koska se on ruvennut jo hieman kiinteytymään tässä vaiheessa. -Kun rahkasta ei enää irtoa nestettä, on aika puristaa se paneer-juustoksi. * Jos et tarvitse kiinteätä juustoa, voit jättää kangaspussin jonkun tasaisen painon alle tunniksi pariksi, jonka jälkeen se on valmista. Sopiva paino on esimerkiksi kelmun (kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi!) päälle asetettu pino kirjoja. * Palak paneeriin sopivaa paneer-juustoa on kiinteä tavara, jonka kannattaa antaa kiinteytyä yön yli. Ota joku tasapohjainen astia (itse käytin uunivuokaa) ja laita kangaspussukka rahkoineen siihen. Koeta saada pussi mahdollisimman tiukaksi rahkan ympärille, esimerkiksi sulkemalla pussin suu narulla heti rahkan juuresta. Pidä huolta, että pussi on mahdollisimman tasainen sekä rahkan ala- että yläpuolella etteivät ne paina juustoon uurteita tai halkeamia. Aseta pussukan päälle joku tasainen levy (itse nappasin pahvinkeräyksestä juuri vuoan levyisen, paksun pahvinpalan) ja aseta jotain painavaa alustan päälle. Esimerkiksi kaksi vedellä täytettyä puolentoista litran limupulloa toimivat erinomaisesti. Laita vuoka seisomaan jääkaappiin yön yli -Aamulla painojen alta pitäisi löytyä kiinteä kiekko paneer-juustoa. Muista vain varoa kun leikkelet juustoa - se on todella helposti murenevaa. (Todennäköisesti juustossa tulee olemaan pussin suuaukon puolella enemmän murenevaa juustoa, kuten ylläolevassa kuvassa.) -Nom.

5 kommenttia:

  1. kiitos todella havainnollisesta esityksestä! :) tosi kiva blogi.

    VastaaPoista
  2. Tattis! Kiva kuulla että diggaajiakin löytyy.

    VastaaPoista
  3. Hei, minkä verran saat valmista juustoa 3 litran maitomäärällä?
    Yritin tänään ensimmäistä kertaa ja en tiedä, että mitä tuosta tulee. Oli vähän haasteita saada se saostumaan ja jouduin laittamaan lisää sitruunamehua. Saako seosta sekoitella saostumisvaiheessa, vai pitäisikö antaa vain olla?

    VastaaPoista
  4. Kolmesta litrasta sain juuri tuon lautasella makoilevan juustokiekon aikaiseksi. Eli kovin suuria kimpaleita ei kannata odotella!

    Kyllä seosta saa sekoitella kevyesti siinä saostuessa. Saatta kuitenkin näyttää siltä, ettei se ole hirveästi saostunut, kun siellä runsaan heran seassa killuu niitä rahkakimpaleita, eli ei siitä maidosta synny koko kattilallista juustoa. :)

    Miten juusto onnistui?

    VastaaPoista
  5. kesällä sitten heran hyötykäyttö
    http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/hapankurkut

    VastaaPoista