Blogista ja sen pitäjästä

Vaikka olen sekasyöjä, kotona kokkaan käytännössä aina kasvisruokaa, osin eettisistä ja osin taloudellisista syistä, mutta erityisesti siksi, että taloudessamme asustaa lisäkseni myös yksi kasvissyöjä. Eihän nyt kukaan jaksaisi kokata kahta eri ruokaa päivässä!

Blogissani esitellyt ruoat ovat kasvisruokia, jotka uppoavat hyvin niin allekirjoittaneeseen (lue: paatunut sekasyöjä), kuin muihin kasvissyöjiin.

14.4.2011

Punajuuri-chévrepasta


-Tällä kertaa vuorossa on vierailevan tähden taidonnäyte: taloutemme toinen ruokailija Maija kokkaili punajuurista ja vuohenjuustosta maukkaan täyteläisen, vaikkakin rajun värisen pastan.
-Reseptistä tulee sopivankokoinen satsi kahdelle hengelle.

Aikaa kuluu valmistukseen n. 60 minuuttia, josta aktiivista valmistusta n. 50 minuuttia.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-kattila
-kasari
-kuorimaveitsi
(-raastinrauta)
-leikkuuveitsi ja -alusta
-5 dl mitta

Ainekset:
-3-4 valkosipulin kynttä
-4 punajuurta
-180 g vuohenjuustoa
-1-2 dl vettä + vettä pastan keittämiseen
-2 dl ruokakermaa
-kasvisliemikuutio
-2 tl juoksevaa hunajaa
-mustapippurirouhetta
-n. 2 rkl rypsiöljyä
-tuoretta basilikaa
-6 dl pastaa

Valmistus:

-Pese ja kuori punajuuret. Suikaloi ne kuorimaveitsellä, tai vaihtoehtoisesti raasta karkeaksi raasteeksi. Laita pasta kiehumaan kasariin ja öljy kuumenemaan kattilaan.

-Kuori valkosipulinkynnet. Murskaa tai silppua ne ja kuullota niitä öljyssä.

-Lisää hetken päästä punajuurisuikaleet/raaste ja sekoittele. Lisää 1 dl vettä sekä kasvisliemikuutio ja hauduta 5 minuuttia kannen alla. Muista tarkistaa pasta ettei se keity liiaksi!

-Lisää ruokakerma ja vettä sen verran että punajuuri peittyy ja mausta mustapippurilla. Hauduta vielä 10 minuuttia. Leikkaa vuohenjuusto pieniksi paloiksi.

-Lisää pasta punajuurien ja vuohenjuusto sekaan. Sekoita ja hauduta ruokaa niin että juusto sulaa sekaan. Mausta lopuksi hunajalla.

-Koristele annokset basilikanlehdillä.

-Nom.

(Sovellettu resepti Pastanjauhajien blogista, alkuperäinen resepti postauksen "Punajuuri-vuohenjuustopasta" alla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti