Blogista ja sen pitäjästä

Vaikka olen sekasyöjä, kotona kokkaan käytännössä aina kasvisruokaa, osin eettisistä ja osin taloudellisista syistä, mutta erityisesti siksi, että taloudessamme asustaa lisäkseni myös yksi kasvissyöjä. Eihän nyt kukaan jaksaisi kokata kahta eri ruokaa päivässä!

Blogissani esitellyt ruoat ovat kasvisruokia, jotka uppoavat hyvin niin allekirjoittaneeseen (lue: paatunut sekasyöjä), kuin muihin kasvissyöjiin.

24.6.2010

Perunamuusi


-Noniin, aika pistää talteen myös tämän maailman simppeleimmän lisukkeen resepti.
-Reseptistä tulee lisäke jotakuinkin neljälle ihmiselle.

Aikaa kuluu valmistamiseen reilu 30min, josta aktiivista valmistusta vajaa 10min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-kuorimaveitsi
-leikkuuveitsi ja -alusta
-iso kattila
-perunanuija

Ainekset:
-6-8 perunaa
-2-3 dl maitoa
-suolaa
-2-3 l vettä

Valmistus:

-Pistä kattilaan 2-3 l vettä kiehumaan.

-Kuori perunat, leikkele ne pienemmiksi paloiksi ja heittele kattilaan. Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä.

-Kun perunanpalat ovat kypsiä, kaada kattilasta vesi pois ja heitä 2 dl maitoa sekaan. Muussaa perunanpalat maidon sekaan muusiksi. Jos muusi vaikuttaa liian kuivalta tai haluat notkeampaa muusia, lisää 0,5-1 dl maitoa sekaan.

-Lämmitä muusia hieman, kylmä maito tuppaa tekemään siitä hieman turhan viileätä.

-Nom.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti