Blogista ja sen pitäjästä

Olen kahdessa yhtyeessä soittava parikymppinen opiskelija ja miellän itseni sekasyöjäksi. Kotona kuitenkin kokkaan tätä nykyä aina kasvisruokaa - osin eettisistä ja osin taloudellisista syistä, mutta erityisesti siksi, että taloudessamme asustaa lisäkseni myös yksi kasvissyöjä. Eikä nyt kukaan jaksaisi kokata kahta eri ruokaa päivässä.

Ruokablogissani esitellyt ruoat ovat kasvisruokia, jotka uppoavat hyvin allekirjoittaneeseen (lue: nirso sekasyöjä, joka on valtaosan elämästään karttanut kasvisruokia ihan vain periaatteesta), sekä todistetusti muihin kasvissyöjiin.
Joissain resepteissä saatan myös neuvoa, miten ruoasta tehdään paatuneille lihansyöjille oma versio, jos ei vegeruoka vain uppoa.


1.6.2010

Juurespaistos

-Eilen iski taas himo syödä tätä juuresvuokaruokaa, joka myös sattuu olemaan ensimmäinen varsinainen kasvisruoka jota olen tehnyt - ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten.
-Tämä ruoka on kokeiltavaksi erityisesti niille, jotka karttavat niin juureksia kuin kiusauksiakin: lopputuloksena on nimittäin niin tolkuttoman herkullista tavaraa että paatuneinkaan juureksenvihaaja ei voi olla rakastamatta tätä ruokaa.
-Juureksia käytetään sen verran että vuoan tulisi olla riittävän iso - ihan pienimmillä ei pärjää, yhdellä ainakaan. Annoksia tällä reseptillä tulee helposti neljä, vähäruokaisemmille vielä enemmän.
-Vegaanit saavat ruoasta helposti oman versionsa jättämällä juustoraasteen pois ja käyttämällä soija/kaurakermaa.


Aikaa kuluu valmistukseen n. 2h, josta aktiivista valmistamista n. 75min.

Kannattaa tarkistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-leikkuuveitsi ja -alusta
-paistinpannu
-lasta
-iso vuoka
-kuorimaveitsi

Ainekset:
-4 isoa perunaa
-2 isoa porkkanaa
-2 sipulia
-juurisellerin pala
-1 palsternakka
-3 valkosipulin kynttä
-rypsiöljyä
-margariinia / voita vuoan voitelemiseen
-2-3 dl ruokakermaa
-rouhittua mustapippuria
(-juustoraastetta pinnalle)

Valmistus:

-Kuori perunat, porkkanat, selleri, palsternakka, sipulit ja valkosipulin kynnet.

-Silppua sipulit ja valkosipulit silpuksi. Leikkele juurekset n. ranskanperunan kokoisiksi ja muotoisiksi tikuiksi. Tähän hommaan kannattaa varata hyvä, terävä veitsi ja mieluiten useampi leikkelemään juureksia, koska muuten pelkästään tämä vaihe voi viedä noin tunnin ruoan valmistuksesta.

-Laita paistinpannulle tilkka rypsiöljyä kuumenemaan. Voit pistää uunin lämpiämään 175 asteeseen ja voidella uunivuoan sillä välin kun öljy kuumenee.

-Kun öljy on paistokuumaa, kaada kaikki silputut kasvikset pannulle, mausta reilusti mustapippurilla ja paistele niitä niin että ne rupeavat hieman keräämään väriä pintaan. Kasviksia ei kuitenkaan tule paistella kypsiksi, reilu viisi minuuttia riittää. Jos paistinpannusi on pieni, voit paistaa kasvikset useammassa erässä.

-Kumoa kasvikset vuokaan. Kaada tasaisesti niiden sekaan 2-3 dl ruokakermaa (tätä enempää ei kuitenkaan kannata laittaa, tai tuloksena on ainakin allekirjoittaneelle peruskoulun ruokalasta tuttu vetinen kiusauksentapainen). Mausta vielä uudestaan mustapippurirouheella. Sekoita kasvissilppua vuoassa niin, että pippuri leviää tasaisesti kaikkialle ja jotakuinkin kaikki kasvit ovat ainakin pyörähtäneet kermassa.

-Jos haluat, levitä kasvisten päälle juustoraastetta. Tämä ei ole kuitenkaan ruoan onnistumisen kannalta olennaista, bloginpitäjä vain nyt sattuu tykkäämään paistetusta juustosta.

-Paista uunin keskitasolla 175 asteessa kolmisen varttia. Kun paistos on kypsää, ota se ulos uunista ja anna jäähtyä ja kiinteytyä vartin verran.

-Nom.

(Sovellettu ja omaan makuun muokattu resepti Parikan & Johanssonin kirjasta Tonnikalan tuolla puolen (2005), alkuperäinen resepti "Kasviskiusaus")

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti