Blogista ja sen pitäjästä

Vaikka olen sekasyöjä, kotona kokkaan käytännössä aina kasvisruokaa, osin eettisistä ja osin taloudellisista syistä, mutta erityisesti siksi, että taloudessamme asustaa lisäkseni myös yksi kasvissyöjä. Eihän nyt kukaan jaksaisi kokata kahta eri ruokaa päivässä!

Blogissani esitellyt ruoat ovat kasvisruokia, jotka uppoavat hyvin niin allekirjoittaneeseen (lue: paatunut sekasyöjä), kuin muihin kasvissyöjiin.

26.6.2010

Maailman Paras Kasvispizza™

-Tämä pizza on siis pizza Margheritan hengessä tehty kaloripommi, todellinen epäterveellisyyden ylistyshuuto.
-Kokoa pizzalle tulee uunipellillisen verran, eli kaksi-kolme ihmistä saa itsensä helposti kylläisiksi tästä rasvapommista.
-Jos haluaa lihansyöjän pizzan, kannattaa korkeintaan plokata tästä taikinan ohje, muut reseptin täytteet sopivat yllättävän huonosti lihan kanssa.
-Pizza kirjoitetaan pizza, ei pitsa.

Aikaa kuluu valmistukseen: n. 80-120min, josta aktiivista valmistusta n. 30min.

Kannattaa varmistaa, että puhtaina löytyvät ainakin:
-uunipelti ja arkillinen leivinpaperia
-leikkuuveitsi ja -alusta
-iso kulho
-pieni kulho
-puulasta tai -haarukka
-teelusikka
(-kaulin)

Ainekset:
-pussillinen kuivahiivaa (n. 10 g)
-5,5 dl (n. 300 g) vehnäjauhoja (riittävän proteiinipitoisia, esim. Manitoba Cream on passelia tavaraa)
-2 dl vettä
-1-2 g suolaa
-70g tomaattipyreetä
-iso sipuli
-4 valkosipulin kynttä
-n. 100 g pestoa
-ruukku basilikaa
-paketillinen mozzarellaa (200-250 g)
-oreganoa
-mustapippuria
(-pussillinen juustoraastetta (100-150 g))

Valmistus:

-Ota pieni kulho ja sekoita siellä keskenään kuivahiiva, suola ja n. puolet jauhoista. Sekoita sinne 2 dl vettä.

-Ryhdy lisäämään jauhoja n. desilitra kerrallaan taikinaan sekoittaen lastalla. Viimeiset pari desiä jauhoista lisää puoli desiä kerrallaan, vaivaa ne taikinaan käsin puuhaarukan sijaan. Möyhi taikinaan lopuksi sitkoa 5-10 minuuttia. Peitä taikinakulho liinalla ja aseta se syrjään. Anna taikinan kohota jonkin aikaa, tunti on aika lailla minimi ja mitä pidempään, sen parempi. Jos annat nousta yli vuorokauden, käytä vain puolet hiivasta, ja jos nostatat vielä pidempään, kolmannes tai neljännespussi hiivaa riittää.

-Taikinan kohotessa kuori valkosipulinkynnet sekä sipuli. Leikkaa sipulista renkaita tai puolikkaita renkaita. Leikkele mozzarellamötkö ohuiksi siivuiksi.

-Kun taikina on kohonnut, levitä se käsin (tai kauli) leivinpaperilla peitetylle uuninpellille mahdollisimman leveäksi ja tasaiseksi. Pistä samalla uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Levitä lusikalla tomaattipyree pizzataikinan päälle mahdollisimman kattavasti.

-Levitä lusikalla pesto tomaattipyreen päälle. Peston jälkeen tulee puolet sipulirenkaista, joiden sekaan pistetään silputut / puristetut valkosipulin kynnet. Sipulirenkaiden päälle levitetään mozzarellasiivut, joiden päälle heitellään basilikanlehtiä. Lopuksi päälle lisätään loput sipulirenkaista ja rouhitaan mustapippuria. Tässä vaiheessa voi myös halutessaan peittää koko komeuden pussillisella juustoraastetta for that extra cheesiness.

-Anna paistua uunin keskitasolla 230 asteessa n. 10 minuuttia. Pizza on valmis, kun mozzarella rupeaa ruskistumaan.

-Anna jäähtyä, mausta halutessasi oreganolla.

-Nom.

(Sovellettu ja omaan makuun muokattu resepti Parikan & Johanssonin kirjasta Tonnikalan tuolla puolen (2005), alkuperäinen resepti "Pitsa")
(Kuka halvatun idiootti kirjoittaa tämän ruoan "pitsa"?! Pizza on pizza, pitsaksi saa korkeintaan nimittää jotain Saarioisten roiskeläppää yms. mikroeineslättyä.)

6 kommenttia:

  1. Pitsa on suomeks pitsa ja koska suomalaisuus on ihan ok, l2pitsa.

    T: salainen.

    VastaaPoista
  2. Ja jazz pitäis sit kirjoittaa tzääs?

    T. Motsarellapitsa

    VastaaPoista
  3. Tuli kokeiltua, ja olipa todella hyvää!

    VastaaPoista
  4. Mihin väliin työnnetään valkosipulinkynnet? Jätän omassa kokeilussani ehkä pois, lapset ei paljoa tykkää valkosipulista.

    Toisen blogin toisessa pizzakirjoituksessa sanottiin, että kuohkean pizzan salaisuus on siinä, että taikinaa ei kaulita vaan venytellään tms. Kokeilin kerran ja tulihan siitä pohjasta "kuplaisempi", ei niin tiivis kuin kaulitusta.

    VastaaPoista
  5. Tiedä häntä tuosta kuohkeasta taikinasta, ainakin täällä päin tuosta taikinasta tulee varsin kuohkean leipämäinen, vaikka se kaulitaankin. Eli tästä ei saa semmoista perinteistä, italialaisravintoiloiden ohutta ja rapeaa taikinaa aikaan.

    Ja valkosipuli menee sipulirenkaiden sekaan! Jos ei tykkää, voi kyllä jättää myös pois. :)

    VastaaPoista
  6. Kokeillaan itsenäisyyspäivän kunniaksi :)

    VastaaPoista